Ajankohtaista

EU tulee ja tappaa? Nykypäivä

31.5.2013

Ihminen on joukkosieluinen laumassa vaeltaja, joka tarvitsee ympärilleen tuulen, jota haistella. Kun asiat menevät hyvin, on tuulen suunta melko ongelmaton. ”Hyvin” tarkoittaa äänestäjien näkökulmasta yleensä vähintään kohtuullisesti rullaavaa taloutta. Viime aikoina tuuli Euroopassa on kuitenkin käynyt kuin suoraan tunkiolta. Tässä ilmastossa suoraselkäisen järkipolitiikan merkitys nousee vielä arvoon arvaamattomaan.

Käytännön esimerkkinä käyköön sinänsä viattomalta vaikuttava otsikko kuluneelta viikolta: ”EU hyökkää nyt ruisleivän kimppuun”. Otin tuon lehden kaupassa käteeni ja suoritin sillä pienen yhden ihmisen pikaotoksen. Vuorosanat menivät näin:

– Mitäs mieltä olet, pitäisikö kuluttajalle kertoa kaupassa rehellisesti, ettei kolesteroli pysy kurissa ruisleipämerkkiä vaihtamalla, jos sen leivän päälle mättää edelleen puoli kiloa voita?

– Totta kai, miten niin?

– Tämä otsikko… Tässä on juuri siitä kysymys, että EU puuttuu harhaanjohtavaan markkinointiin.

– Juu minä sanoin jo silloin aikoja sitten, että ei olisi Suomen pitänyt liittyä ollenkaan koko unioniin…

Tuossa pienessä kohtauksessa kiteytyy koko Euroopan ongelma. Moni on haistanut tuulen ja syntipukki on selvä. Faktat unohtuvat ja logiikka taipuu ennalta päätetyn mielipiteen tueksi. Ruisleivän kimppuun hyökkääminenhän on sama kuin käytäisiin Suomen kimppuun! Asiat menevät aina vain huonompaan suuntaan ja sehän on poikkeuksetta EU:n vika, kulkee nyt yhä useamman ajatus.

Lienee syytä erikseen korostaa, että EU ei ole viemässä meiltä ruisleipää.

EU:n päätöksenteossa on toki ongelmansa. Tasapuolisuuden vuoksi seuraavassa esimerkki myös niistä:

Parhaillaan käsittelyssä olevassa ajoneuvojen rekisteröintidokumentteja koskevassa lainsäädäntöesityksessä EU-parlamentin virolainen pääneuvottelija esittää, että kaikissa jäsenvaltioissa rekisteriotteen kooksi pitää muuttaa 74mm x 105mm. Onhan ote Virossakin jo taskukamman kokoinen.

 Yhtenäisyys helpottaa asioiden hoitamista Euroopassa, joten yhtenäinen rekisteriotteen koko on hyvä juttu, kulkee tämä ajatus ja unohtaa muiden käytännön syiden ohella ne miljoonat eurooppalaiset, jotka eivät kärpäsen kakan kokoista pränttiä pysty lukemaan edes lasit päässä.

Mitä näistä kahdesta pienestä esimerkistä pitäisi ymmärtää? Erityisesti se, että me suomalaiset EU-kansalaiset päätämme lopulta jokainen omalta pieneltä osaltamme siitä, haluammeko tehdä EU:sta paremman vai lopettaa sen kokonaan. Jokainen meistä, ainakin omalta osaltamme.

Minulle asia on selvä. EPP-ryhmän pääneuvottelijana tulen taivuttelemaan virolaista raportööriä rekisteriotteen isomman minimikoon taakse, jotta saisimme joustavamman ja käytännöllisemmän lopputuloksen. Jos häviän tämän taistelun, en kuitenkaan siirry tunkion taakse käynnistelemään tuulikonetta. Pitää vain jatkaa työtä sen eteen, että EU:sta tulee järkevämpi, vahvempi ja parempi meille kaikille.

Tässä työssä auttaa sanonta ”Rehellisyys maan perii”. Se onkin kiinnostava sanonta. Jotenkin minusta tuntuu, että sitä kuulee nykyään paljon harvemmin kuin vielä 20-30 vuotta sitten.

Julkaistu Nykypäivässä 30.5.2013.